Aiemmin tänä keväänä uutisoitiin sosiaalisen median jättiläisen Facebookin lanseeraamasta uudesta nettishoppailun ulottuvuudesta, joka julkaistiin nyt myös Suomen ja muiden Pohjoismaiden alueella oleskeleville Instagram-käyttäjille. “Shopping on Instagram” -toiminto käyttää tekniikkaa, jossa nettikauppojen mainostajat voivat julkaista kuvissaan tuotteiden hintatietoja, joiden klikkaaminen vie shoppailijan vaivattomasti nettikauppaan. “Shopping on Instagram” -toiminto on ollut aikaisemmin jo käytössä muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa ja Brasiliassa sekä muutamissa Euroopan maissa kuten Saksassa ja Ranskassa.

Shoppailua yhdellä klikkauksella

Facebookin maajohtaja Sam Rihanin mukaan uuden toiminnon avulla nettishoppailu tuodaan käyttäjäystävälliseksi kuvapalvelun miljoonille päivittäisille käyttäjille, sillä monet heistä olivat jo aikaisemmin ilmaisseet kiinnostuksensa kiinteämpään vuorovaikutuksen luomiseen niin paikallisten kuin kansainvälisten brändien kanssa. “Shopping on Instagram” -toiminto hyödyntää niin sanottua yhden klikkauksen ostamista ja Instagram onkin panostanut toiminnollaan nettishoppailun yksinkertaistamiseen ja nopeuttamiseen. Kuvapapalvelun Tutki-osiossa käyttäjä pääsee tutustumaan eri brändien ja nettikauppojen luomiin julkaisuihin ja tarkastelemaan julkaisussa esiintyvien tuotteiden hintatietoja. Hintatietojen klikkaaminen vie käyttäjän brändin tuotekuvaussivulle Instagramissa, jossa käyttäjä pääsee tarkastelemaan klikatun tuotteen lisätietoja. Mikäli käyttäjä päättää ostaa tuotteen, Näytä sivustossa -painike ohjaa käyttäjän yhdellä klikkauksella suoraan kyseisen tuotteen tarjoamaan nettikauppaan.

Monet niin pienet kuin suuretkin yritykset voivat siis hyötyä huomattavasti kuvapalvelun uudesta toiminnosta, sillä Instagramin mukaan noin 200 miljoonaa käyttäjää liikkuu päivittäin sen tarjoamassa Tutki-osiossa. Facebookin mukaan se ei tule laskuttamaan klikkauksista, eikä peri nettikaupoilta tiettyä prosenttimäärää Instagramin kautta tehdyistä ostoista, kuten monet muut mainoskanavat usein tekevät. Instagramin omien tilastojen mukaan joka kuukausi noin 90 miljoonaa eri käyttäjätiliä klikkaa tuotekuvausta saadakseen lisätietoja haluamastaan tuotteestaan.

Perinteisten julkaisujen lisäksi brändit voivat myös rakentaa erilaisia Instagram-tarinoita Instagram Stories -osiossa, jonka ideana on luoda erilaisia kuvakollaaseja, videoita ja tarinoita, jotka ovat käyttäjien katseltavana 24 tunnin ajan. Tämän jälkeen tarinat poistuvat automaattisesti. Instagram Stories -toiminnon avulla myös pienemmän budjetin omaavat yritykset voivat luoda innovatiivisia, mutta edullisia mainosvideoita kansainväliseen levitykseen vuorokauden ajaksi. Hintatiedot on mahdollista lisätä myös Stories-toimintoon ja se toimii samalla tavalla kuin perinteisissä julkaisuissa, jossa käyttäjä viedään hintatietoja klikkaamalla tuotemerkin Instagram-sivulle.

Instagramin taustaa

Instagram on vuonna 2010 luotu ilmainen kuvanjakopalvelu, jolla on tällä hetkellä noin 800 miljoonaa rekisteröityä käyttäjää. Instagramin luojat Kevin Systrom ja Mike Krieger lanseerasivat palvelun ensimmäisenä pelkästään iOS-käyttöjärjestelmälle ja Android-versio tuotiin markkinoille vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Palvelun päätoimintona on tarjota kansainvälinen verkkoalusta, jossa palvelun käyttäjät voivat muokata ja jakaa videoita sekä kuvia, että kommentoida ja tykätä muiden käyttäjien julkaisuista. Käyttäjä voi myös halutessaan seurata muita käyttäjiä mielenkiintonsa mukaan ja selata heidän julkaisujaan omalla aikajanallaan. Käyttäjä voi myös etsiä eri “hashtagien” eli aihetunnistimien avulla tiettyyn teemaan liittyviä kuvia ja videoita. Suosion kasvaessa Facebook osti palvelun vuonna 2012 ja tänä päivänä Instagram on yksi maailman käytetyimpiä sovelluksia.